Tam Silk on Kangasalla toimiva, kotimaassa merinosilkkituotteita valmistava yritys. Olemme olleet olemassa kohta sata vuotta, mutta yhä pidämme itseämme nuorekkaan notkeana kun peiliin katsomme. Meillä on pieni tiimi, kaikki tapahtuu yhden katon alla Kangasalan Lentolassa, Lidlin takapihalla olevassa tehtaassamme.
Lentolankujalle saapuu raaka-aineemme, ylellinen merinosilkki, lankana sertifioiduilta italialaisilta tai saksalaisilta tehtailta. Langasta itse neulomamme raakaneulos kiepsautetaan pesussa, jonka jälkeen leikkaamme ja ompelemme tuotteemme valmiiksi. Tykkäämme ajatella, että olemme yhtä lähivaate kuin viereisen pellon perunat ovat lähiruokaa.
Kerrastojamme rakastetaan sekä materiaalin että mallin vuoksi. Olemme opetelleet täällä asustavien mittoja ja muotoja jo vuosikymmeniä. Käytämme omia mallimestariemme tekemiä kaavoja, mutkat ovat oikealla paikalla, reisissä on sopivasti tilaa, olka-aukot eivät kinnaa. Kerrastot eivät tunnu päällä olevankaan.
Merinosilkissä on 15 prosenttia silkkiä, joka on mennyt langassa lomittain 85 prosenttisen merinovillan kanssa. Merino on välikerrastona ja kotoilussa ässä, koska on viileällä lämmin ja lämpimällä viileä. Kosteus iholta nousee pois, eikä vaate tunnu kylmän kostealta. Silkki taas on, no itse tiedät, ylellinen ja pehmeä materiaali, ja tästä johtuen tuotteemme sopivat herkimmällekin iholle. Kukaan ei halua kaulahuivia tai paitaa joka on kutittava. Voin luvata, että kaulalla ei merinosilkkinen kaulahuivi tunnu kuin lämpimältä!
Olemme jatkuvasti keskustelussa asiakkaidemme kanssa sosiaalisen median kautta. Saamme pian palautetta jos lupaamme liikoja. Eikä meillä hämäläisillä ole yleensä ollut tapana turhaa numeroa asioista tehdäkään. Tehdään mitä luvataan.
Lahjaksi näitä tuotteita ostetaan monesta syystä. Mitoituksen kanssa ei ole huolta, tunnemme kanssakulkijamme, ja meiltä voi tilata S koosta 3XL kokoon miesten ja naisten tuotteita, vaikka kaikki yläosat ja alaosat eri kokoisina, juuri tarpeen mukaan. Ei ole isoja minimimääriä tai juuri tietyllä tavalla valmiiksi pakattuja settejä. Poncho ja kaulaliinat on vieläkin helpompaa ostaa, koska kokomitoitus ei ole niin tarkka, silmämääräisestikin osaat valita ponchosta S/M ja L/XL koon välillä ilman mitään mittailuja.
Elämme myös niin oudossa maailmantilanteessa, että kokonaan kotimaassa tehty tuote, joka on muovitonta materiaalia, on aika tervetullutta. Jalanjäljet ja mikromuovit on minimoitu tai kokonaan poissa. Lahjan antaja tietää, kuka teki ja missä me olemme, puhelimen päässä täällä Kangasalla. Tehtaalta tulee tavaraa lähes huutoetäisyydeltä, eikä kontit juutu kanaviin jossain kaukana.
Ja onhan se vastuullistakin ostaa tuotetta, josta on maksettu verot ja maksut tänne kotimaahan. Samassa veneessä ollaan kaikki. Meillä Tam Silkillä on Avainlipun ja Design from Finland merkin lisäksi Yhteiskunnallinen yritys-arvonimi. Työllistämme vaikeasti työllistettäviä, eikä meillä katsota muuhun kuin että on hyvä tekemään työtään. Taidamme olla ainoa Suomessa, jolla on koko kolmen suora.
Olemme aika pihejä leikkimään kenenkään kanssa, mutta kun löytää samanhenkisen porukan, ei ole syytä himmailla. Tähän High Peakin yhteistyöhön lähdemme innoissamme, koska reilu on reilu ja avoin on avoin ja kun reilusti on mitä on, niin vastaanottajankin on helpompi hengittää. Ennen lahjan antamista, koska kaikki menee kuin tanssi, ja sitten kun lahja on annettu, koska lahjasta kuoriutuu tervetullut tuote. Pehmeä kuin halaus.
Hyviä lahjaostoksia!
Terveisin,
Kati, Tam Silkin toimari
Kati.Saari@tamsilk.fi
Kurkkaa kestosuosikit tästä.
Kommentit on hyväksyttävä ennen julkaisua.