Uutiset

High Peak Finlandille miljoonasopimus rallin MM-sarjaan

Olemme tehneet merkittävän sopimuksen rallin MM-sarjan promoottori WRC Promoter GmbH:n kanssa. Vuoden 2018 alusta lähtien vastaamme seuraavat viisi vuotta kaikkien WRC-tuotteiden suunnittelusta, tuottamisesta ja myymisestä jokaisessa MM-rallin osakilpailussa. Lisäksi vastaamme ympäri vuoden WRC:n verkkokaupasta, joka aukeaa täysin uudistuneena 2.1.2018. Sopimus kattaa myös kumppanimyynnin.

Olemme tähdänneet tavoitteellisesti kansainvälisille markkinoille, ja pitkä sopimus suuren moottoriurheilubrändin kanssa on merkittävä harppaus oikeaan suuntaan. Tämä on oiva esimerkki siitä, miten suomalainen osaaminen saadaan maailmalle. Kansainvälisestä tekemisestä on myös paljon hyötyä suomalaisille asiakkaillemme, joiden tekemiseen voimme tuoda kaikki tuoreimmat toiminnot ja näkemykset maailmalta.

Lisää aiheesta ensi viikolla. Sillä välin lue myyntijohtaja Sami Eljaalan haastattelu Kauppalehden sivuilta.

 

Lisätietoja

Sami Eljaala,

Myyntijohtaja, High Peak

040 092 7534

sami.eljaala@highpeak.fi

Henkilökuntamme kouluttautuu ke 16.8.

Espoon ja Tampereen toimistomme toimivat vajaalla miehityksellä keskiviikkona 16.8. Kiireellisissä asioissa olethan yhteydessä suoraan yhteyshenkilöösi.

Reipasta syksyä!

– High Peakin väki

 

High Peak osti Rotor Formin

High Peak Finland Oy on ostanut 1. helmikuuta Rotor Form Oy:n koko osakekannan. Kaupan jälkeen High Peak on yksi liikelahja- ja promootiomarkkinoiden suurimmista toimijoista, jonka liikevaihto nousee kaupan myötä noin 7 miljoonaan euroon.

Uuden yrityksen toiminnassa perinteinen ja menestyksekäs liikelahjamyynti yhdistyy brändien hallintaan, vahvaan verkkokauppaan ja konseptoituun tapahtuma-merchandise-osaamiseen.

High Peakin toimialoja ovat jatkossa liikelahjat, tapahtumatuotteet, maahantuonti ja verkkokauppa.

”Vahvaa liikelahjaosaamista pystymme hyödyntämään myös tapahtumatuotekonsepteissamme, joita olemme toteuttaneet muun muassa Neste Ralli ja Red Bull Crashed Ice -tapahtumissa”, Lylykorpi toteaa.

Yrityskaupan myötä siirtyvät yhteistyösopimukset, muun muassa Amer Sports Suomi Oy (Suunto, Salomon ja Wilson) ja Orkla Confectionery & Snacks Finland Ab (Panda ja Taffel), tuovat High Peakin tuotevalikoimaan odotettuja uutuuksia. Golfbrändien Abacus, Peter Millar ja Lottusse maahantuonti jatkuu.

Lue lisää ja lataa virallinen tiedotteemme tästä.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jukka Lylykorpi
+358 40 551 3883
jukka.lylykorpi@highpeak.fi

Sami Eljaala
+358 400 927 534
sami.eljaala@rotor.fi

 

Espoon ja Tampereen myyntinäyttelyt kiinni pe 31.3.

Kouluttaudumme 31.3. perjantaina. Tästä johtuen Espoon ja Tampereen myyntinäyttelymme ovat kiinni. Kiiretapauksissa olethan suoraan yhteydessä yhteyshenkilöösi.

Palvelemme normaalisti jälleen 3.4. maanantaina.

 

TERVETULOA to 23.3. ESPOON LIIKELAHJATIEDEKLINIKAN AVOIMELLE VASTAANOTOLLE!

Avoin vastaanotto: to 23.3. klo 7.30-17.30
Sijainti: High Peak Espoo | Sinikalliontie 3 A, 2.krs, 02630 Espoo

Vastaanotolla keskitymme ensisijaisesti terveyteen ja yleiseen hyvinvointiin. Tohtorimme ovat varanneet koko päivän liikelahjapotilaidensa auttamista ja konsultointia varten. Tapahtumassa meillä on apuna myös vierailevia lääketehtaiden asiantuntijoita testattuine uutuusrohtoineen. Tule hakemaan parhaat reseptit brändisi vahvistamiseen sekä estolääkkeet massaan hukkumista vastaan.

Reseptivapaalla anniskelualueella tarjoilemme terveellistä aamiaista heti kello 7.30 alkaen. Lounasaikaan kello 10.30 avaamme TexMex tyyppisen buffetin. Päivän mittaan tarjolla on myös piristeruiskeita kahvin sekä Smoothie-juomien muodossa.

Lahjapöydästä jokainen potilaamme saa valita itselleen yhden mieluisimman kotiinviemisen. Arvomme myös kaikkien kävijöiden kesken upean Suunto Ambit3 Run HR GPS -kellon! (arvo 300 €)

Varaa aika henkilökohtaiseen tilannekartoitukseen:

  • suoraan omalääkäriltäsi
  • puhelimitse numerosta 010 219 1000
  • sähköpostitse osoitteeseen myynti@highpeak.fi
  • tai saavu paikalle silloin kun eniten liikelahjahammastasi kolottaa

NÄHDÄÄN VASTAANOTOLLA!

Myyntinäyttelymme kiinni pe 24.2.

Pidämme henkilökuntamme kesken kevätstarttipäivän perjantaina 24.2., josta johtuen myyntinäyttelymme ovat kiinni.