Huippujuttuja

Blogi suhdetoiminnasta, promootiotuotteista, liikelahjoista ja siitä, miten ne auttavat yritystä matkalla huipulle.

joululahja

Onnistunut lahjavalinta tuo joulumielen

High Peakin Minna Majalahti rakastaa joulua. Minna aloitti asiakkaiden jouluvalmistelut hyvissä ajoin jo syyskuun alussa, ja kertoo nyt, kuinka tulevan joulun hyvän mielen lahjat valitaan. Joulu on ihanaa aikaa. Se on valon juhla pimeyden keskellä. Se on lasten juhla ja koko perheen yhteinen juhla. Joulu on myös hengähdyshetki. Kiireinen vuosi on paketissa, ja yrittäjän katse […]

Se erilainen joululahjapullo

Olemme muutamana vuonna jakaneet ajatuksiamme liittyen suosittuun viinilahjaan. Asia on jälleen ajankohtainen. Mitäpä jos antaisit tänä vuonna sen erilaisen joululahjapullon, josta ei tule pää kipeäksi? Liikelahjaa antaessa lasinen valinta voi tuntua hyvältä ja turvalliselta. Assistentin pitkäripaisesta noutamat laatikot ratkaisevat lahjapulmat kätevästi ja helposti, ja kaikkihan pitävät viinistä. Vai onko sittenkään näin?  Aukaistaanpa lahjaksi saatu viinipullo. […]

Ole persoonallinen ja jäät mieleen

Vuosi sitten jaoimme kanssanne ajatuksiamme liittyen kovin suosittuun viinilahjaan joulun alla. Asia on mielestämme edelleen ajankohtainen ja allekirjoitamme sen uudelleen. Otahan hyvä asento ja vaivu hetkeksi kanssamme ajatusleikkiin. Liikelahjaa antaessa lasinen valinta voi tuntua hyvältä ja turvalliselta. Assistentin pitkäripaisesta noutamat laatikot ratkaisevat lahjapulmat kätevästi ja helposti, ja kaikkihan pitävät viinistä. Vai onko sittenkään näin?  Aukaistaanpa lahjaksi saatu […]

Hyvää joulua, blogin lukijat!

Asiakkaita on hyvä muistaa tasaisin väliajoin. Mutta jos teet niin vain silloin kuin muutkin, jäät helposti jalkoihin. Vuodenvaihde on perinteisesti aikaa, jolloin hoidetaan asiakassuhteita ja muistetaan henkilöstöä sekä yhteistyökumppaneita. Messuille mennään paitsi tutustumaan tarjontaan, myös hakemaan messutarjouksia ja joka toisella standilla jaettavia give awayta. Kullakin alalla ja yrityksellä on lisäksi omat sesonkinsa, jotka liittyvät suoraa […]

Ostoskorissa isänmaa

Itsenäinen Suomi täyttää tällä viikolla 97 vuotta. Suomalaisena perheyrityksenä me High Peakissa uskomme, että jokainen ostopäätös on tärkeä, kun maamme taloutta yritetään nostaa kohti kasvua. Itsenäisyyspäivän kunniaksi tarjoamme sinivalkoista näkökulmaa näiden päätösten tekemiseen. Arvosta arvojasi Monet yritykset nimeävät kotimaisuuden vahvuudekseen ja arvokseen. Liikelahjat ja promootiotuotteet ovat media, joka viestii vahvasti yrityksen arvomaailmasta. Siksi niiden hankintaan […]